sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lipasto, senkki vai piironki?

Vedin on 1900-luvun alun tyyliä.














Ostimme vanhan valkean kaapin, jossa on vetolaatikkoja. Aluksi ajattelin, että se on piironki, mutta mitä eroa oikeastaan on lipastolla, senkillä ja piirongilla? Joka tapauksessa kaappi on 1800-luvun puolelta ja ostimme sen jälleen Fasetista. Se on suomalainen ja maalautimme sen valkeaksi kaupan yhteydessä. Vetolaatikkojen käynti oli ensin vähän nihkeää, mutta parani kynttiläntalilla käsittelyn jälkeen. Kaappi on meillä liinavaatekaappina ja aika kätevä siinä käytössä.






























 Parin viikon päästä onkin pääsiäinen ja aloitamme kevään rakennustyöt. Oikeastaan ensin on vuorossa purkuhommia, sillä valmistelemme työmaata hirsikorjaajan tuloa varten. Tarkoitus on myös polttaa roskakokko pois ennen kesää ja tutkia kaatunut lehtikuusi metallinpaljastimella. Vanhoissa pihapuissa on usein nauloja ja puun sisään jääneitä rautalankoja, jotka voivat helposti rikkoa sahanterän. Näin kävi viimeksi vaahteraa kaadettaessa ja ajattelimme nyt viisastua vahingosta.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Vanhan ajan askartelua

Lahden Pro Puu -keskuksessa vietettiin tänään Metsäkeskuksen Pihkassa metsään -päivää ja yhtenä ohjelmanumerona oli askartelu metsän antimista. Askartelua ohjasi paikallinen kädentaitaja Marjatta Flander-Airola, jolla on oma tuohipuoti. Vanhan ajan askartelut innostivat lapsia sekä aikuisia, mikä oli hauska huomata! Tässä joitakin tunnelmakuvia, joita otettiin upouudella kameralla. Kaikki askartelut ovat Marjatan tekemiä.

Lehmiä näköpiirissä


Maatilan elämää














Vinttikaivokin tarvitaan




















Pajunkissojakin löytyy jo














Käteviä askartelutarvikkeita

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kaapin paikka

Kaapin yläosassa oleva kukkakoriste














Olemme ryhtyneet vähitellen kartuttamaan vanhojen huonekalujen varastoamme. Talossahan ei hankintahetkellä ollut juuri mitään huonekaluja, mikä on tietysti harmillista, mutta toisaalta melko ymmärrettävää - talo oli ollut pitkään asumattomana ja moni tietysti haluaa kerätä sukunsa irtaimiston parempaan talteen. Tiedämme kuitenkin 1900-luvun alussa tehdyn inventoinnin perusteella, mitä missäkin huoneessa on ollut ja nähneetkin osan kalusteista niiden uusissa kodeissa. Nyt on siis vain etsittävä uudet kalusteet vanhassa hengessä!

Kaappi löysi paikkansa väliaikaisesti kotoamme ja siirtyy myöhemmin "kesähuvilalle".




















Aloitimme vaatekaapeista: hankimme henkarikaapin Fasetista Lahdesta. Se on kotoisin joko Tanskasta tai Baltiasta ja varmaankin 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Suomalainen se ei kuitenkaan ole, sen näkee koristetyylistä. Kaappi on säilynyt alkuperäisessä kunnossa ja sisälläkin on neliskulmainen vaatetanko jäljellä - ei ehkä maailman kätevin suhteessa pyöreisiin henkarikoukkuihin. Ajattelimme lisätä sen vierelle uuden pyöreän tangon, jotta käyttö olisi helpompaa.