perjantai 22. joulukuuta 2017

Kynttilälyhtyjä ostamassa



Olen etsinyt jonkin aikaa vanhanhenkistä kynttilälyhtyä väentupaamme. Haussa oli lyhty, joka on mahdollisimman turvallinen, helposti siirreltävä, sisälle saa ison kynttilän, lyhty valaisee kunnolla ja sopii hirsitupaan tyyliltään. Kiertelin vanhan tavaran myyntipaikkoja verkossa, mutta en löytänyt oikein sopivaa. Uustuotannossa on monenlaista ja useimmat ovat vähän turhan romanttisia makuuni. Lopulta löysin Pentikiltä kivan Juventus-lyhdyn.



Lyhdyt toimivat hyvin varsinkin sen jälkeen kun poistin niistä metallisen kynttilätelineen sisäpuolelta, jolloin kynttilän tila väljenee ja lyhty valaiseekin paremmin. Miinusta on se, että lasiastia on kiinteä eli sitä ei voi irrottaa pesua varten. Lyhdyn ohjeessa lukee, että metalliosat voivat ruostua kosteissa tiloissa eli lyhtyä ei voi sellaisenaan upottaa pesuvatiin. Lyhdyn puhdistuksessa auttaisi tietysti valumaton kynttilä.







Seuraavana ostoslistalla ovat punainen retrojääkaappi ja tuvan kattovalaisimet. Molempien etsintöihin on käytetty jo runsaasti aikaa. Paljastan valinnat heti kun ne on saatu tehtyä.


Tunnelmallista joulunaikaa!



Tuovi

1 kommentti:

  1. Hyvää uutta vuotta Vihreään kamariin:) Lyhtyjä ei voi koskaan olla liikaa, varsinkaan saariston talvimyrskyissä!

    VastaaPoista